Aarne Varonen
Aarne Tauno Varonen (20. tammikuuta 1897 Käkisalmi – 15. lokakuuta 1918 Tornio) oli suomalainen jääkärivänrikki. Hänen vanhempansa olivat kaupanhoitaja Juho Varonen (16. kesäkuuta 1873) ja Katri o.s Toikka (1. huhtikuuta 1872).[1][2]
Hän harrasti urheilua, etenkin juoksua ja hiihtoa. Hän kuului Viipurissa V. & U:seura Kisaveikkoihin 1911–1914 ja myöhemmin Tornion Röytässä Jyskyyn.
Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varonen oli kansakoulun käynyt torniolainen kauppa-apulainen, joka liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 13. helmikuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan 1. konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla asemasotaan Misse-joella ja Riianlahden rannikkoasemissa. Rintamapalveluksensa jälkeen hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 9. lokakuuta 1916 ja komennettiin 24. marraskuuta 1916 etappitehtäviin Ruotsiin. Hän toimi Ruotsin rajalla oppaana ja jääkärien salaisen postin sekä aseiden kuljettajana ja toi joitakin pommeja Suomeen. Epäonnekseen hän joutui kesällä 1917 venäläisten sotilaiden pidättämäksi ja oli noin kaksi kuukautta vangittuna Katajanokan vankilassa Helsingissä, jonka jälkeen hänet laskettiin vapaaksi.[1][2]
Vapauduttuaan Varonen liittyi Kemin suojeluskuntajärjestöön. Siellä eräs punainen ampui murha-aikeessa häntä 30. tammikuuta 1918. Luoti meni nenän alapuolelta sisään ja tuli korvan luota ulos katkaisten kuusi hammasta ja särkien kitalaen. Joitakin päiviä myöhemmin punaiset vangitsivat hänet ja lähtivät viemään Ouluun tutkittavaksi. Punaisten juna palasi kuitenkin Haukiputaalta takaisin, koska Oulussa oli parasta aikaa taistelu. Kun eteläpohjalaiset valloittivat Kemin, hän pääsi vapaaksi ja lähti 8. helmikuuta Vaasaan, josta siirtyi sittemmin Oulaisiin ja sieltä Savon 2. pataljoonan mukana rintamalle.
Vapaussota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen sisällissotaan hän liittyi Lapualla ja sijoitettiin 2. Krenatöörirykmentin 2. Savon pataljoonan konekivääriosastoon ja otti kiväärinjohtajana osaa taisteluihin Vilppulassa, Lylyssä, Korkeakoskella, Lempäälässä, Tampereella ja Vesilahdella.[1][2]
Vapaussodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hän palveli sisällissodan jälkeen koulutusaliupseerina 2. Krenatöörirykmentistä muodostetussa Viipurin vartiopataljoonan 3. komppaniassa, josta hänet siirrettiin syyskuussa vuonna 1918 Tornion rajavartiopataljoonaan.[1][2] Hänen kohtalokseen tuli haavoittuminen 10. lokakuuta 1918 Torniossa hänen yrittäessään vangita saksalaista sotilaskarkuria nimeltään Valter Hamam. Saksalainen ampui parabellum-pistoolilla kaksi peräkkäistä laukausta, joista ensimmäinen laukaus meni Varosen vatsan kohdalta läpi ruumiin ja toinen laukaus ohi. Tämän jälkeen Varonen ampui mauserpistoolilla saksalaista otsaan niin, että tämä heti kuoli.[3] Varonen kuoli haavoihinsa 15. lokakuuta 1918 ja haudattiin Tornion hautausmaahan yksityiseen hautaan. Alatornion kirkolla on Varosen muistolaatta.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
- Suomen Sukututkimusseuran Julkaisuja V, H.J.Boström, Sankarien muisto, Kustannusosakeyhtiö Kirjan kirjapaino Helsinki 1927.
- Maa ponteva Pohjolan äärillä on, Lapin Sotilasläänin Perinneyhdistys ry 2005, Mikko Uola, Gummerus Kirjapaino Oy Jyväskylä 2005 ISBN 952-91-8449-2.
- Lackman, Matti: Kommunistien salainen toiminta Tornionlaaksossa 1918-1939, s. 22–23. Oulu: Pohjoinen, 1994. ISBN 951-749-146-8.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
    |
|
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varonen on mainittu teoksissa Jääkäripataljoona, Aseveljet, Routaa ja Rautaa sekä Sankarien muisto .